Beyond Circularity -kiertue 2024: Synergialla eteenpäin
16.12.2024
Valmet järjesti lokakuussa vuosittaisen Beyond Circularity -ekosysteemitapahtuman. "Tänä vuonna toteutimme tapahtuman virtuaalisesti, sillä Beyond Circularity -ekosysteemissämme on jo yli 280 yhteistyökumppania Suomessa ja ulkomailla, ja halusimme tuoda tapahtuman heidän kaikkien ulottuville,” Valmetin ekosysteemijohtaja Virpi Puhakka kertoo. Tilaisuus lähetettiin Wolttigroupin studiolta Helsingistä.
Aamupäivän aikana linjoilla oli noin 300 osallistujaa. Edellisvuosien tapahtumista tuttu, loistava moderaattorimme Anna Ståhle johdatti heidät kuulemaan päivityksiä ohjelman edistymisestä.
Beyond Circularity kiertueella
Tapahtuma alkoi "Beyond Circularity on tour" -sessiolla, johon Valmetin operatiivisesta kehityksestä vastaava johtaja Janne Pynnönen toi terveisiä Valmetin johtoryhmältä: "Beyond Circularity on Valmetin kaikkien aikojen laajin tutkimus- ja kehitysohjelma. Sillä on ollut suuri merkitys toimintaamme jo nyt, esimerkiksi sisäiseen tuotekehitysprojektisalkkuumme. Haluamme myös jatkaa oppimista kumppaneidemme kanssa, sillä yhteistyötä tarvitaan entistä enemmän tulevaisuudessa."
Valmetin ekosysteemijohtaja Virpi Puhakka ja tutkimusjohtaja Viivi Villa-Nuottajärvi päivittivät ohjelman kuulumisia.
"Olemme ottaneet monia tärkeitä askeleita kuluneen vuoden aikana. Meillä on yli 280 kumppania ja 35 ekosysteemiprojektia, joita Business Finland ja Euroopan Unioni ovat mukana rahoittamassa. Uskon, että yhdessä voimme saavuttaa paljon enemmän kuin mihin yksin pystyisimme", Virpi sanoo.
Ohjelma on edennyt hyvin myös Valmetin sisällä. "Yhteistyö eri liiketoimintojemme välillä on lisääntynyt selvästi. Meillä on käynnissä yli 90 sisäistä tuotekehitysprojektia. Lisäksi tulevaisuuden liiketoimintaportfolio on merkittävä, mikä on erinomainen asia tulevaisuuden kannalta", Viivi jatkaa.
Navigointia ekosysteemissä
"Navigating the ecosystem" -sessiossa Beyond Circularity -ohjelman osa-alueiden vetäjät Henrik Wallmo, Karoliina Haapaniemi, Jukka Ylijoki ja Sampo Immonen päivittivät osa-alueidensa edistymistä.
Osa-alue | Kumppaneiden lukumäärä | Ekosysteemiprojektit |
Kierrätysteknologiat | 58 |
|
Biojalostus / Uutta arvoa jätevirroista | 53 |
|
Resurssitehokas teollisuus | 91 |
|
Automatisoitu, digitaalinen teollisuus ja palvelut | 74 |
|
Elinkaaren kattavat palvelukonseptit | 29 |
|
Nousevat uudet prosessikonseptit ja disruptiivinen liiketoiminta |
|
Voit lukea lisää osa-alueista ja ekosysteemiprojekteista Beyond Circularity -sivuiltamme.
Osa-alueiden vetäjät olivat kutsuneet lavalle myös vierailevia tähtiä.
Luottamusta rakentamassa
Tilaisuus jatkui paneelikeskustelulla, jossa Sitran toimitusjohtaja Atte Jääskeläinen, Suomen startup-yhteisön pääekonomisti Youssef Zad ja Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) vihreän kasvun johtaja Ulla Heinonen keskustelivat ekosysteemeistä, kilpailukyvystä, kasvusta, luottamuksesta ja vihreässä siirtymässä tarvittavista menestystekijöistä. He nostivat esiin mm. kuinka startup- ja muiden yritysten välistä yhteistyötä voitaisiin tehostaa.
Vierailevana panelistina oli mukana myös tekoäly. Kysyimme siltä, mikä sen rooli voisi olla vihreän siirtymän yhteistyön tehostamisessa: "Vihreän siirtymän yhteydessä roolini on toimia tehokkaana työkaluna, joka tehostaa yhteistyötä murtamalla siiloja, nopeuttamalla innovointia ja mahdollistamalla teollisuudenalojen, hallitusten ja tutkijoiden tehokkaamman yhteistyön. Analysoimalla laajoja tietomääriä, ennustamalla tuloksia ja varmistamalla läpinäkyvyyden autan virtaviivaistamaan monimutkaisten kestävyyshaasteiden ratkaisuprosessia. Viime kädessä tarkoitukseni on antaa tiimeille mahdollisuus toimia koordinoidusti, dataohjautuvasti ja varmistaa, että heidän ponnistelunsa ovat sekä vaikuttavia että skaalautuvia."
Tilaisuuden lopuksi osallistujilla oli mahdollisuus keskustella ja kysellä lisää osa-alueiden vetäjiltä.
Ja mitä tapahtui kulissien takana?
Katso tämä video saadaksesi selville.