Valmet on valittu toiseksi ihanteellisimmaksi työnantajaksi tekniikan alan ammattilaisten keskuudessa Suomessa

Valmet Oyj:n lehdistötiedote 18.9.2024 klo 9.00

Tekniikan alan ammattilaiset ovat valinneet Valmetin toiseksi ihanteellisimmaksi työnantajaksi Suomessa. Tulos perustuu Universumin tekemään vuosittaiseen, Suomen laajimpaan ammattilaistutkimukseen. Aiemmin tänä vuonna Valmet valittiin kolmanneksi houkuttelevimmaksi työnantajaksi tekniikan alan opiskelijoiden keskuudessa Suomessa.

“Sijoittuminen yhdeksi ihanteellisimmista työnantajista on merkittävä tunnustus Valmetille. Kiitos kaikille Valmetin yli 19 000 työntekijälle heidän panoksestaan. Uutena työntekijänä olen innoissani oppiessani lisää Valmetin ihmisistä ja teknologioista tämän tunnustuksen takana sekä Suomessa että ympäri maailmaa. Tutkimus tarjoaa arvokkaita näkemyksiä yhtiöstä, ja odotan innolla niiden hyödyntämistä ja Valmetin vahvistamista työnantajana ja työyhteisönä”, kertoo Valmetin henkilöstöjohtaja Anu Pires.

Tietoa Universumista

Universum on kansainvälinen työnantajakuvan tutkimus- ja konsultointiyritys, jonka ratkaisut kattavat työnantajakuvan tutkimukset, strategisen konsultoinnin sekä dataan perustuvat viestintäratkaisut. Universumin tutkimuksiin haastatellaan vuosittain yli 1 000 000 opiskelijaa ja ammattilaista maailmanlaajuisesti.

VALMET
Konserniviestintä

Lisätietoa:
Anu Pires, henkilöstöjohtaja, Valmet, puh. 040 592 6234

Valmetilla on maailmanlaajuinen asiakaskunta eri prosessiteollisuuksissa. Olemme maailman johtavia prosessiteknologian, automaatioratkaisujen ja palvelujen toimittajia ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Automaatio- ja virtauksensäätöratkaisuillamme palvelemme vielä laajempaa prosessiteollisuuden asiakaskuntaa. Yli 19 000 ammattilaistamme työskentelee lähellä asiakkaitamme, sitoutuneina asiakkaidemme menestyksen edistämiseen – joka päivä.

Yhtiöllä on yli 220 vuoden teollinen historia ja vahva näyttö jatkuvasta parantamisesta ja uudistumisesta. Valmetin liikevaihto vuonna 2023 oli noin 5,5 miljardia euroa.

Valmetin osakkeet noteerataan Nasdaq Helsingissä, ja yhtiön pääkonttori sijaitsee Espoossa. 

Seuraa meitä valmet.fi | Twitter | Twitter (IR) | LinkedIn | Facebook | YouTube | Instagram | Instagram (IR) |

Henkilötietojen käsittely