Vuosi 2016 paketissa

14.12.2016

Wrapping up 2016 Valmet.jpg

Jos pyydät sijoittajaa tiivistämään vuoden 2016 yhteen sanaan, et todennäköisesti saa vastaukseksi ”tylsä”. Sen sijaan vastaus saattaisi olla ”erilainen” tai ”epävakaa”, tai yksinkertaisesti ”vaalit”. Vaikka saattaisi tuntua, että jokainen vuosi on ”erilainen” ja ”epävakaa”, tämä vuosi on todellakin ollut hieman poikkeuksellinen vaalien ja kansanäänestysten takia, aina Brexit -äänestyksestä Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin ja Italian perustuslakiuudistusta koskevaan kansanäänestykseen saakka. Koska politiikalla on selkeästi ollut vaikutusta sijoittajiin ja markkinoihin tämän vuoden aikana, myös sijoittajasuhdetiimit ympäri maailmaa ovat kokeneet samat vaikutukset. Ei siis tule yllätyksenä, että monet sijoittajat ovat kyselleet Trumpin politiikan vaikutuksesta, sekä siitä, onko Britannian ero EU:sta positiivinen vai negatiivinen asia Valmetille. Tässä vaiheessa on vaikea arvioida näiden vaikutuksia, sillä Trumpin käytännön politiikka on vielä jokseenkin hämärän peitossa ja Brexitin ajankohta on edelleen auki.

Tähän asti vuotta 2016 Valmet on isännöinyt yhden Pääomamarkkinapäivän, järjestänyt kaksi tehdasvierailua, ollut 28 kertaa roadshowlla, ja tavannut noin 380 sijoittajaa. Pääteemat tapaamisissa ovat luonnollisesti olleet liiketoimintalinjojemme kehitys ja markkinanäkymät, mutta erityisesti uudet taloudelliset tavoitteet – ja miten ne saavutetaan – ovat olleet avainaihe tapaamisissa siitä lähtien, kun ne julkistettiin kesäkuussa 2016. Yksi Pääomamarkkinapäivän teemoista oli tarjota tietoa tavoista uusien tavoitteiden saavuttamiseksi, joten muista katsoa tapahtuman webcast-tallenne tai tutustu esitysmateriaaliin sekä muuhun Valmetin sijoittajasivuille koottuun tietoon.

Lisäksi sijoittajat ovat ympäri vuoden olleet erittäin kiinnostuneita Automaatio-liiketoiminnasta, joka hankittiin vuonna 2015. Tämä liiketoiminta täydentää Valmetin tarjoomaa niin, että olemme nyt teknologia- ja palveluyhtiö täydellä automaatiotarjoomalla. Automaation integraatio on ollut menestyksellinen ja sen hankinta on vastaanotettu erittäin hyvin sekä henkilöstön että asiakkaiden osalta. Valmet myös teki pieniä muutoksia lyhyen aikavälin markkinanäkymään Q3/2016 -tulosjulkaisun yhteydessä, ja nämä muutokset ovat luonnollisesti olleet sijoittajien kiinnostuksen kohteena. Valmet paransi lyhyen aikavälin markkinanäkymää Energia- ja Pehmopaperimarkkinoilla tyydyttävästä hyvään, sekä heikensi näkymää Paperimarkkinoilla hyvästä tyydyttävään, kun puolestaan näkymät Palvelut-, Automaatio-, ja Sellumarkkinoilla pysyivät edelleen tyydyttävinä. Valmetin lyhyen aikavälin markkinanäkymiä päivitetään vuosineljänneksittäin.

Vuonna 2017 Valmetin sijoittajasuhteet aikovat jatkaa samalla, korkealla aktiivisuustasolla tehden tehdasvierailuja, videoita, blogeja ja muuta. Valmetin IR-tiimin puolesta toivotan rauhallista joulun odotusta ja menestyksekästä uutta vuotta 2017!